Kunta-alan sopimusratkaisuesitys kaatui

30.4.2020

altakunnansovittelijan kunta-alalle esittämä sopimusesitys kunnallisesta yleisestä virka- ja työehtosopimuksesta (KVTES) on kaatunut. Sote ry eli Tehyn ja SuPerin muodostama neuvottelujärjestö kaatoi valtakunnansovittelijan tekemän sovintoesityksen.

Valtakunnansovittelija Vuokko Piekkala jätti sopimusratkaisuesityksen maanantaina 27.4. Hän oli edellyttänyt, että toteutuakseen kaikkien neuvotteluosapuolten olisi pitänyt sen hallinnoissaan hyväksyä 30.4. puoleen päivään mennessä.

Jyty olisi omalta osaltaan ollut valmis hyväksymään sopimuksen. Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki pitää valitettavana, että sopimusta ei syntynyt.  Päätöksiä siitä, koska neuvottelupöytään mahdollisesti palataan vai jatkuvatko neuvottelut vasta kesälomien jälkeen, odotetaan lähiaikoina. Jyty toivoo KT Kuntatyönantajien palaamista neuvottelupöytään niiden järjestöjen kanssa, jotka ovat valmiita etsimään ratkaisua.

Työehtosopimuksesta ovat neuvotelleet KT Kuntatyönantajat ja palkansaajajärjestöistä Jytyn ja JHL:n muodostama Julkisen alan unioni JAU ry, akavalainen JUKO ry ja Tehyn, SuPerin ja Spal:n muodostama Sote ry.

Jytyn edustamilla aloilla on saavutettu neuvottelutulos kaikkiaan noin puolessa sopimuksista. Neuvottelutulosta ei ole vielä saavutettu kunta-alan KVTES:n ja TS:n lisäksi seuraavissa työehtosopimuksissa, jotka ovat ns. sopimuksettomassa tilassa: Avainta ry:n AVAINTES, Yksityisen terveyspalvelualan TES, Yksityisen sosiaalipalvelualan TES, Kirkon KirVESTES, Kevan TES, Seure Henkilöstöpalvelut Oy:n TES ja Työterveyslaitoksen TES.

* Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty edustaa noin 50 000 kuntien, kuntayhtymien, seurakuntien ja yksityisten palveluksessa olevaa viran- ja toimenhaltijaa. Jäsenistöstä naisia on noin 84 prosenttia. Jyty on kunta-alan vanhin ammattiliitto ja STTK:n jäsenliitto.